sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Kohta viisi viikkoa

Se on sateinen sunnuntai tänään, mutta eipä haittaa. Saa oikeen luvan kanssa köhjöttää sisällä koko päivän. Valkiaa pesään ja villasukat jalkaan.
Aah tämäpä vasta elämää.
Mutta asiaan, meillä on pennut kasvanut ja kehittynyt huimasti pienen ajan sisällä.
Kakarat on nyt neljä ja puoli viikkoa vanhoja, aika on mennyt nopeasti.
Ovat reippaita otuksia, arkaa yksilöä ei ainakaan vielä ole tullut esiin. Meidän lapset nauttii suunnattomasti näistä vipeltäjistä, ja kyllä viittii itsekin seurata niiden touhuja.
Osku-kissakin hyväksyy pennut lähelleen.
Kyllä pitäisi tulla sosiaalisia pentuja, niin paljon ovat saaneet erilaisten ja erikokokoisten ihmisten kosketusta. 
 

Minä olen Toska, ja jos haluan pois pesäsätä niin ilmoitan siitä kuuluvalla äänellä. ;)

Minä olen Touho, ja olen varsin touhukas kun sille päälle satun. Välillä myös nössöilen. ;)


Olemme Taika ja Tiinu.

Olen siis Taika, ja olin porukan ensimmäinen joka osasi "haukkua".

Olen Taavi, ja edelleen porukan suurin ja en hötkyile turhia.

Olen Toope, ja aika lunki kaveri myös.

Olen Tipsu, pieni ja pippurinen. Osaan pitää puoleni, koosta huolimatta.

Olen Tiinu. ekana osasin tulla yli pentulaidan, osasin heti syödä kiinteitä. Ja jos haluan tulla pois pesästäni, niin sen kuulee varmana kaikki.


1 kommentti: