perjantai 29. maaliskuuta 2013

Pinkkiä!!

Tässä on meidän "ulko" kissa.. Mikä ei muuta
tee kun etsii hiiriä!! siis tai noin sen piti
mennä..
Pienen prinsessamme huone, joka toimii
myös tarpeen tullen vierashuoneena.
Pidän ruskeasta ja tuo pinkki tuo sihen sellasta
pirteyttä.





Sellasta tyttöjuttua..mistä äitikin tykkää..

lauantai 23. maaliskuuta 2013

Uuden oppimista!

Pitkästä aikaa taas tultiin kertoo kuulumisia.. Käymme kerran viikossa harjoittelemassa hyviä tapoja.
Eli aloitimme Pentujen tottelevaisuus peruskurssilla. Ekalla kerralla opeteltiin rauhoittumaan hihnassa. Tokalla kerralla tuli niin paljon asiaa  että siinäpä on sisäistämistä sekä emännällä että minulla.  Pitäisi oppia viikon aikana kävelemään nätisti emännän vieressä, katsekontaktia emännän kanssa ja seisomista. Ensi viikolla osaamme nämä jutut kun vettä vaan.. ehkä!! uusia oppeja odotellessa!!

sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

"Tynkky"

Tänään Ulkoilimme taas koko konkkaronkka. Tyyne pääsi pitkästä aikaa vetämään pulkkaa, voi että miten hauskaa meidän kaksivuotiaalla tytöllä oli. Eipä jaksanut koira kauan vetää, ei olla tänä talvena harrastettu tuota touhua ollenkaan. Niin ja taitaa olla koira väsynyt vieläkin rajun valeraskauden jälkeen.
Että sellaasta! :)

Elman pesua!





Tällaista pesutouhua emäntä harrastaa mun kaa melko usein, se sujuu joutuisasti kun osaan olla nätisti.
Pienenä en pitänyt yhtään, tein kaikki temput mitä osasin.:)
Kun tehdään kunnollinen siistiminen niin se alkaa kuonon leikkuulla ja kaulaan tehdään v-muotoinen leikkaus.
Tassuista ylimääräiset karvat leikataan saksilla. Kynnet leikataan ja korvien sisältä nypitään karvat pois.
Homma jatkuu shamppoopesulla  sekä sen jälkeen "kourallinen" hoitoainetta ettei turkkini menisi takkuun.
Jonkin aikaa "kökin" pyyhkeen sisällä, niin että suurimmat vedet valuu siihen. Sen jälkeen alkaa jonkinlainen härveli puhaltaa turkkiini lämmintä ilmaa..sitte kammataan joka karva suoraksi.... ja
 


...näin "pienellä" työllä olen taas puhdas ja hyvän tuoksuinen!!
Minä en haise ollenkaan koiralle kun minulla ei ole pohjavillaa, eikä siis sellaista rasvaa ihossa.
Minulla ei myöskään ole karvanlähtöaikoja, siitä emäntäni nauttii suunnattomasti..sillä on joku ihmeen karvafobia!!!